Hainrasvasta eväät terveelle elämälle

Hafnarfjördur Jorma Virtanen 11.11.2001

Länsi-Pohjolan talossa on suosittu viikinkiravintola.

Länsi-Pohjolan talossa on suosittu viikinkiravintola.

Hämeenlinnan islantilaisen ystävyyskaupungin Hafnarfjördurin viikinkikylän Fjörukrain-ravintolassa tarjoillaan kuivattua hainrasvaa alkupaloiksi.

Haita pyydetään Länsi-Islannin vesillä. Suurimat vonkaleet ovat olleet jopa 12-metrisiä.

-Hai on ainoa eläin, josta ei ole tavattu syöpää. Hainrasvasta islantilaiset hakevat eväitä pitkälle elämälle, islantilainen monitoimimies, turistiopas, arkkitehti ja hiihdonopettaja Ulrik Arthursson selvittää.

Tuhansia vuosia vanhan laavan päälle rakennettu Hafnarfjördur tunnetaan suojaisasta luonnonsatamastaan, joka on toiminut vilkkaana kauppa- ja kalasatamana 1300-luvulta lähtien. Satamastaan kymmenen kilometriä etelään sijaitseva Hafnarfjördur on saanut myös nimensä. Hafnar tarkoittaa satamaa ja fjördur vuonoa. Islanninkielessä kaupungin nimi lausutaan "Hapnarfjördur".

-Hafnarfjördurissa elämä on keskittynyt sataman ympärille enemmän kuin Reykjavikissa. Kalastus on tärkeä elinkeino. Suolattua ja kuivattua kalaa viedään muun muassa Espanjaan, Portugaliin ja Etelä-Amerikan maihin.

-Kaupungissa on hieno merimuseo, jossa voi nähdä, miten kalaa ennen muinoin käsiteltiin ja minkälaisilla veneillä kalaa pyydettiin Pohjois-Atlantilla, Arthursson kertoo.

Satamasta turistit voivat päästä merelle joko kalastamaan tai katsomaan valaita ja delfiinejä. Valasmatkojen onnistumisprosentti on ollut yli 90.

Hafnarfjördur on islantilaisen viikinkikulttuurin keskus. Suositun viikinkiravintolan vieressä on Länsi-Pohjolan talo, jossa esitellään Färsaarten ja Grönlannin elämää, kulttuuria ja käsityötaidetta. Viime vuonna Hafnarfjördurissa järjestettiin kolmannen kerran kansainvälinen viikinkifestivaali.

Hafnarfjördurissa meri on lähellä.

Hafnarfjördurissa meri on lähellä.

Golfia laavakentällä

Satamaa suojaavilla laavakivillä seisoessa on vaikea mieltää, mistä ystävyyskaupunkitoiminnassa on kysymys. Mikä yhdistää Hafnarfjörduria ja Hämeenlinnaa?

Ei oikeastaan mikään. Yhtymäkohtia voi löytyä siitä, että Hafnarfjördur on osittain sosiaalidemokraattinen työläiskaupunki.

Merkittävä työnantaja on toinen Islannin suurista alumiinisulatoista. Niiden raaka-aine tuodaan Australiasta Islantiin, jossa on sulattoja varten edullista ja puhdasta energiaa.

Hafnarfjördur on urheilukaupunki, jonka suosituin laji on käsipallo. Marraskuun puolivälissä kaupungin suurseurat pelasivat eurooppalaisia cupotteluita. HK kohtaisi kotonaan portugalilaisen Porton ja Haukar pelasi vieraissa Espanjan Barcelonaa vastaan. Islannin pääsarjassa on pelannut kolme joukkuetta Hafnarfjördurista.

Hafnarfjördurissa pelataan myös golfia. Laavakentälle on rakennettu vihreä 18-reikäinen golfkenttä, jonka par on 71. Islanti on golfhullu maa. Saarella, jonka asukasluku on 280 000, on yli 50 golfkenttää.

Hafnarfjördurin kirkko ja musiikkitalo.

Hafnarfjördurin kirkko ja musiikkitalo.

Maauimalassa viihdytään

Miltei jokaisella islantilaisella paikkakunnalla on kuumien lähteiden vedellä lämmitettävä maauimala. Hafnarfjördurissa pää-altaan vesi on 26 asteista. Vielä lämpimämpää vesi on pyöreissä oleskelualtaissa, joita islantilaiset kutsuvat nimellä "heitu pottur".

-Maauimalat Islannissa ovat auki aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kuumissa poteissa rentoudutaan ja kuulostellaan päivän tapahtumia, Arthursson selvittää.

Vuonna 1908 kaupunkioikeudet saaneen Hafnarfjördurin lisäksi muita pieniä kaupunkeja Reykjavikin läheisyydessä ovat Seltjarnarnes, Gardabär ja Kopavogur. Suur-Reykjavikin alueella elää nykyisin yli puolet islantilaisista.

-Ajoittain puhetta on ollut pienten kaupunkien yhdistämisestä Reykjavikiin, mikäli olisi hyvä asia esimerkiksi suunnittelun kannalta. Kansanäänestyksissä liitossuunnitelmat on kuitenkin torjuttu. Islantilaiset ovat suuria individualisteja, he haluavat tulla toimeen omillaan, Arthursson sanoo.