Konevitsan luostaria on kunnostettu paljolti suomalaisvoimin

Konevitsa Jorma Virtanen 11.5.2002

Konevitsan luostarin pääkirkko alkaa olla jo kohtalaisessa kunnossa.

Konevitsan luostarin pääkirkko alkaa olla jo kohtalaisessa kunnossa.

Konevitsa ry:n puheenjohtajan Helena Pavinskijin katse kiertää Konevitsan luostarin pääkirkkoa. Hän on näkemäänsä tyytyväinen.

-Paljon on muuttunut siitä, kun luostari annettiin erittäin huonossa kunnossa Venäjän ortodoksiselle kirkolle helmikuussa 1991. Luostari on noussut raunioista, ja edistystä voi jo nähdä monessa paikassa.

Suomalaisten antama apu on ollut korvaamaton Konevitsan luostarin ylösnousemuksessa. Pavinskijin mukaan luostarin ensimmäinen johtaja, arkkimandriitta Nazarij ei kainostellut sanoa, että luostaria kunnostettiin noin 70-prosenttisesti suomalaisella avulla.

Nykyinen johtaja, pappismunkki Isidor on saanut tukea myäs Venäjältä. Tällä hetkellä Pavinskij arvioi suomalaisten vastaavan noin puolesta Konevitsan kunnostustöistä.

Konevitsan entisöimistä ovat eniten rahoittaneet Kuopion kaupunki, opetusministeriä ja Tulinoffin säätiö.

Opetusministeriö on rahoittanut nuorten kansainvälisiä talkooleirejä Konevitsassa. Pavinskij arvioi, että Konevitsan kunnostustöissä on ollut mukana vuosien saatossa 2 000-3 000 suomalaista vapaaehtoista työntekijää.

-Vaatimattomista oloista huolimatta monet ovat ihastuneet saareen ja palanneet sinne joka kesä.

Elokuusta 1992 lähtien lukemattomia kertoja Konevitsassa käynyttä Pavinskijia ilahduttaa erityisesti se, että veljestöä on tullut saarelle, joka oli puoli vuosisataa salainen laivastotukikohta. Tuona synkkänä aikana Laatokan yksinäinen saari oli pyyhitty pois myös neuvostokartoilta.

Konevitsa oli torpedojen ja niiden moottorien koeasema. Arseni Konevitsalaisen 1300-luvulla perustaman luostarin kirkon toimivat ammusvarastoina. Torpedojen siirtotelineitä oli viime vuosiin saakka Konevitsan jumalanäidin ikonin skiitassa eli sivuluostarissa.

Veljestöä Konevitsassa on tätä nykyä 20.

-Vaikka rakennukset entisöitäisiin kuinka komeaksi tahansa, vasta veljestö tekee luostarista luostarin, Pavinskij sanoo.

Helena Pavinskij on tyytyväinen näkemäänsä Konevitsassa.

Helena Pavinskij on tyytyväinen näkemäänsä Konevitsassa.

Kupolit kunnostettu

Konevitsan merkittävin nähtävyys on vuosina 1802-1809 valmistunut pääkirkko ja sitä ympäröivä, erilaisista rakennuksista koostuva luostarikehä.

Pääkirkon kunnostus alkoi alakirkosta ja jatkui kupoleista, jotka saatiin valmiiksi kolme vuotta kestäneiden töiden jälkeen viime syksynä. Seuraavaksi ryhdytään kunnostamaan kirkon ulkoseiniä.

-Töitä voidaan tehdä toukokuusta syyskuuhun. Syksyllä ammattimiehiä Konevitsaan on vaikea saada. Laatokan kosteus on kunnostustöiden pahin ongelma, Helena Pavinskij selvittää.

Konevitsan tsasounista eli rukoushuoneista kolme on kunnostettu suomalaisvoimin. Yhden tsasounan kunnostaminen on ollut venäläisten hanke. Sen sisämaalauksesta ovat vastanneet pietarilaisen invalidisäätiö Kedrin nuoret.

Arkkimandriitta Nazarijin aikana Konevitsan saaren kasarmirakennus vuokrattiin invalidisäätiölle, joka on tuonut saarelle joka kesä vammautuneita lapsia. Omien voimiensa mukaan he ovat auttaneet luostaria muun muassa kasvimaalla ja keräämällä risuja.

-Nazarij otti Konevitsaan myäs huumeongelmaisia, alkoholisteja ja vankilasta vapautuneita, jotka halusivat parantua. Monen sielu pelastui ja heistä jotkut ovat myös jääneet saarelle ja tekevät siellä nyt ahkerasti työtä, Pavinskij sanoo.

Leipää riittää

Pääkirkkoa ympäröivän luostarikehän päädyissä on kaksi kirkkoa, joista Pyhän Arsenin kirkko on kunnostettu. Pyhittäjä Nikolaoksen kirkko odottaa vielä kunnostajiaan.

Samoin on kunnostettu kaksikerroksinen Arsenin talo, jossa veljestö asuu, luostarikehän ulosmenoportin päällä oleva kirjasto, veljestön trapesa eli ruokasali sekä yläkerran trapesa, jossa talkoolaiset syövät.

Luostarin johtajalla on uudet asuintilat. Niiden alapuolella on leipomo, joka sotilaiden aikana toimi samassa tehtävässä. Luostari omavarainen leivän suhteen.

Laiturilta pääkirkolle kuljettaessa vasemmalle jää vuonna 1860 valmistunut valkoinen kivihotelli. Helena Pavinskijin mukaan se on kosteassa ja kylmässä kunnossa.

-Sotilaat purkivat talosta uunit. Hotellia ryhdyttiin lämmittämään sähköllä, jota saatiin dieselgeneraattoreista. Polttoaineesta sotilailla ei ollut puutetta.

-Edelleenkin Konevitsan sähkö tuotetaan generaattoreilla. Rahaa luostarilla on kuitenkin vähän. Sitä ei riitä hotellin lämmittämiseen. Sähkön vetämistä mantereelta on tutkittu, mutta merikaapelin vetäminen maksaa liikaa.

Konevitsaan pääsee laivalla Priozerskista eli
Käkisalmesta tai  Vladimirovkasta eli Sortanlahdesta.

Konevitsaan pääsee laivalla Priozerskista eli Käkisalmesta tai Vladimirovkasta eli Sortanlahdesta.

Laivalla Käkisalmesta

Helena Pavinskijin mukaan Konevitsassa riittää vielä paljon tekemistä. Milloin Konevitsa on uudessa loistossaan, sitä hän ei uskalla lähteä arvailemaan.

-Pääkirkon freskojen kunnostaminen on suuri hanke. Sitä ei ole päästy vielä aloittamaan, kun rahaa ei ole. Konevitsan luostari on Pietarin hiippakunnan alainen toisin kuin Laatokan toinen kuuluisa luostari Valamo, joka on alistettu suoraan Venäjän patriarkalle Aleksi II:lle.

-Pietarin hiippakunnalla on 12 luostaria, jotka kaikki on saatu takasin lähes raunioina, Pavinskij muistuttaa.

Konevitsa ry järjestää kolmen päivän pyhiinvaellusmatkoja luostarisaarelle. Matkalaiset majoitetaan vaatimattomaan puurakenteiseen hotelliin, jossa ei ole lämmitystä.

-Konevitsaan tullaan hiljentymisen ja luonnon takia. Ortodokseille luostarilla on suuri uskonnollinen merkitys. Pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännäkset ovat Konevitsassa, Pavinskij sanoo.

Valtavan Laatokan näkeminen on jo sinänsä elämys. Konevitsaan pääsee laivalla Priozerskista eli entisestä Käkisalmesta ja Laatokan laivojen hautausmaalta Vladimirovkasta eli Sortanlahdesta.

Konevitsan saari on viisi kilometriä pitkä ja suurimmillaan kolme kilometriä leveä. Saarelta kävijä läytää hiekkarantaa, lehtimetsää, niittyä, karua mäntymetsää sekä koskematonta aarniometsää. Pääkirkolta alkaa puiden reunustama kuja, joka vie saaren korkeimmalle kohdalle Pyhävuorelle 25 metriä Laatokan pinnan yläpuolelle.

Hallinnollisesti Konevitsa kuuluu Priozerskin kaupunkiin. Helena Pavinskij kehuu hyvää yhteistyätä kaupungin johdon kanssa, vaikkakaan tukea Konevitsan kunnostajat eivät ole kaupungilta saaneet.

Viime helmikuussa ilmestyi Konevitsan uudelleensyntyminen -niminen kirja, jossa kerrotaan Konevitsan luostarin ja Konevitsa ry:n kymmenen vuoden taipaleesta. Sitä on myytävänä Konevitsa ry:n toimistossa.