Kalle Elonheimo: Pieni Pyhiinvaelluskirja.
Yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista pyhiinvaellusreiteistä johtaa luoteisen Espanjan Galiciassa sijaitsevaan Santiago de Compostelaan, jonne perimätiedon mukaan apostoli Jaakob vanhempi on haudattu.
El Caminona, Jaakontienä tunnetun pyhiinvaellusreitistön kaukaisimpia häntiä pohjoisessa oli Hämeen härkätie. Rengon kirkko kantaa yhä Pyhän Jaakon nimeä.
Pyhiinvaelluksilla on tuhatvuotinen historia. Pienen pyhiinvaelluskirjan kirjoittanut Sauvon kirkkoherra Kalle Elonheimo näkee uudelleen elpyneen pyhiinvaellustradition paitsi kirkollisena myös kulttuurisena ilmiönä. Ihmisillä on halu käydä paikoilla, joissa on tapahtunut jotakin merkittävää tai jotka liittyvät merkkihenkilöihin.
Kristityille pyhiä paikkoja ovat olleet Kristuksen seuraajien kuolin- ja hautapaikat. Kaikkien pyhimpiä ovat Jerusalem ja Rooma.
Mutta pyhä ei välttämättä sijaitse kaukana.
-Pyhä voi olla polku tai järvenselkä, jota pitkin sukupolvet ovat taivaltaneet Herran huoneeseen, Elonheimo kirjoittaa. Suomalaista pyhiinvaellusperinnettä ovat myös kristikansan vuosittaiset kokoontumiset herätysliikkeiden kesäjuhlille.
Pienen pyhiinvaelluskirjan alkuosa kertoo kristillisen pyhiinvaelluksen historiasta ja nykypäivästä, ja loppuosa opastaa valmistautumaan pyhiinvaelluksille. Kirjan keskelle kirjoittaja on koonnut rukouksia, virsiä, raamatunlauseita ja muita tekstejä pyhiinvaeltajien tarpeisiin.
Elonheimon teksti on selkeää. Caminerona, Santiago de Compostelan pyhiinvaeltajana hän myös tietää mistä kirjoittaa. Kirkon riemuvuonna 2000 Elonheimo työskenteli Suomen ekumeenisen neuvoston osa-aikaisena pyhiinvaellussihteerinä. Hän on Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistyksen ja Jaakontien ystävien perustajajäsen.
Pyhiinvaellusten uudelleen löytämistä Kalle Elonheimo selittää vastapainona kiireiselle elämäntavalle. Pyhiinvaellus on hänelle enemmän kuin mikä tahansa vaellus, mutta mistä tahansa vaelluksesta voi tehdä pyhiinvaelluksen.
-Vaeltajasta tulee pyhiinvaeltaja, kun kengät eivät ole hänelle enää vain kulkemisvälineet, vaan kun hän antaa niiden muistuttaa Kristuksen seuraamisesta, Elonheimo kiteyttää.
Kalle Elonheimo: Pieni Pyhiinvaelluskirja. Kirjapaja Oy. Jyväskylä 2003. 141 sivua.