Liiviläisten talo muistuttaa suomalaisesta heimotyöstä

Mazirbe Jorma Virtanen 2.8.1998

Liiviläisten talo valmistui vuonna 1939.

Liiviläisten talo valmistui vuonna 1939.

Mazirben kylän raitti Latvian Kuurinmaalla on hiljainen. Vain kylän keskellä sijaitseva funkkistyylinen valkoinen rakennus muistuttaa siitä, että ollaan Liivinrannassa, liiviläisten, pienen suomensukuisen kansansirpaleen asuinsijoilla.

Suomalaisen arkkitehdin Erkki Huttusen suunnittelemassa talossa on vaatimaton näyttely, joka kertoo liiviläisten vaiheista. Talon juhlasalissa on liiviläisten sini-valko-vihreä lippu, jonka vaakasuorat kaistat muistuttavat mereltä päin katsottuna sinisestä taivaasta, valkeasta hiekasta ja vihreästä merestä.

Liiviläisiä, jotka tämän vuosisadan alkupuolella asuttivat suurta osaa nykyisestä Latviasta, Mazirbessa - liiviksi Iressä - ei juuri enää tapaa. Liiviä äidinkielenään puhuvia arvioidaan olevan parikymmentä, joista suurin osa on vanhuksia.

Riiassa sijaitsevan Pohjoismaiden tiedotustoimiston tuella ilmestyvän Livlist-lehden mukaan nykyisin itsensä liiviläisiksi tuntevia on noin 300. Liivin kieltä taitavia on noin 50.

Toisin oli vielä 6. elokuuta 1939, jolloin vietettiin Liiviläisten talon vihkiäisiä. Rahoitus Suomalaisuuden liiton aloitteesta rakennettuun taloon saatiin Latviasta, Suomesta, Virosta ja Unkarista.

Ennen toista maailmansotaa liiviläisiä arvioitiin olleen parituhatta. Noin 60 kilometriä pitkällä Pohjois-Kuurinmaan rantakaistaleella Saarenmaata vastapäätä oli 12 kylää, joissa liivin kieli ja kulttuuri elivät vielä aidosti. Liivinrannan asukkaat olivat pääasiassa kalastajia, jotka käyttivät itsestään nimitystä randalist - rannikon asukas - tai kalamied - kalastajat. Metsä- ja suoalue eristi liiviläiset sisämaan latvialaisesta valtakulttuurista.

Liiviläisten juhlissa laulettiin Fredrik Paciuksen Maamme-laulun sävelin Liivin kansallislaulua "Min izamaa". Suomalaista laulun ensimmäiset sanat eivät jätä kylmäksi: "Min izamaa, min sindimaa, uod armaz Randa sa".

Maailmansotien välisenä aikana heimoseurat niin Suomessa, Virossa kuin Unkarissakin tukivat liiviläistä kulttuuria. Liiviläisiä nuoria koulutettiin opettajiksi ja papeiksi. Liivinkielen opetus alkoi latviankielisissä kouluissa. Samoin julkaistiin liivinkielistä kirjallisuutta. Vuonna 1923 perustettu Liiviläisten liitto ryhtyi julkaisemaan Suomesta saadun avun turvin Livli-lehteä 1930-luvun alkupuolella.

Toinen maailmansota ja sitä seurannut latvian neuvostomiehitys koitui liiviläisille kohtalokkaaksi. Vuonna 1944 noin puolet liiviläisiistä pakeni veneillään Ruotsiin. Vuonna 1952 Kuurinmaan rannikko julistettiin suljetuksi raja-alueeksi, jolla sekä kalastus että veneiden pito kiellettiin.

Mihail Gorbatshovin käynnistämä glasnost herätti uudelleen henkiin uinuneen liiviläisyyden. Liiviläisten liitto perustettiin uudelleen vuonna 1988.

Vuonna 1991 Kuurinmaalle perustettiin Livod Randa -niminen kulttuurihistoriallinen alue. Livli-lehti alkoi ilmestyä uudelleen toukokuussa 1993 latviankielisenä. Riiassa perustettiin Liivin kulttuurikeskus vuonna 1994. Nykyisin liivin kieltä kuulee Mazirbessa kesäisin järjestettävien liiviläisten kesäjuhlissa sekä leireillä, joilla opitaan kieltä ja liiviläislauluja.

Liiviläisten talon on suunnitellut arkkitehti Erkki Huttunen.

Liiviläisten talon on suunnitellut arkkitehti Erkki Huttunen.

Pitkään kaksikielisiä

Liivi on vanhin ja suomalaisille etäisin itämerensuomalaisista kielistä. Viroa muistuttavalle liiville on tyypillistä sananloppujen kuluminen. Siinä on samanlainen keskivokaali - õ - kuin virossa. Liivi on saanut vahvoja vaikutteita latviankielestä eli lätistä. Vaikutusta on ollut myös toisinpäin.

Liiviläisten sulautumista latvialaiseen valtakulttuurin edesauttoi se, että liiviläiset olivat olleet pitkään kaksikielisiä. Liiviläisyyden nousukausinakin liivi oli vain kotikieli, latvialaisten kanssa kommunikoitiin lätiksi.

Suomalaisten ja liiviläisten yhteydet syntyivät 1800-luvun puolivälissä, kun Suomessa kansallisen heräämisen myötä kiinnostuttiin itämerensuomalaisten sukulaiskansojen kielestä ja kulttuurista. Pietarin keisarillisen tiedeakatemian suomalainen jäsen Anders Johan Sjögren vieraili liiviläisten luona vuosina 1846 ja 1852. Hän keräsi huomattavan kieli- ja kansantieteellisen aineiston. Sjögren ja hänen työtään jatkanut Ferdinand Johan Wiedemann julkaisivat liivin kielen sanakirjan ja kieliopin.

Yhteydenpitoa jatkoivat muun muassa vuosisadan vaihteessa professori Emil Nestor Setälä ja 1920-luvulla Tarton yliopiston professori Lauri Kettunen.

Presidentti Mazirbessa

Presidentti Martti Ahtisaari vieraili viime elokuun 1. päivänä Mazirbessa liiviläisten kesäjuhlilla. Ahtisaari totesi suomalaisten arvostavan suuresti niitä toimia, joihin Latviassa on ryhdytty liiviläisen kulttuurin pelastamiseksi.

-Toinen maailmasota katkaisi yhteydet suomalaisten ja liiviläisten väliltä puoleksi vuosisadaksi. Jopa tietoisuus liiviläisen sukulaiskansan olemassaolosta oli katoamassa suomalaisten mielistä. Vasta Latvian itsenäisyyden palauttamisen jälkeen on nämä yhteydet voitu luoda uudelleen. Ja vasta Latvian itsenäisyyden palauttamisen jälkeen on selvinnyt se ahdinko, johon liiviläinen kansa, liivinkieli ja liiviläinen kulttuuri neuvostoaikana oli joutunut.

-Liiviä puhuu äidinkielenään enää kourallinen ihmisiä, mutta liivinkielen harrastus nuorison keskuudessa on elpymässä. Ainakin liivin säilyminen puhuttuna, elävänä kielenä on nyt turvattu. Tämä juhla ja siihen liittyvät kulttuuritapahtumat ovat puolestaan vahva osoitus liiviläisen kulttuurin elinvoimasta. Minua ilahduttaa erityisesti suomalaisten ja liiviläisten järjestöjen sekä yksityisten henkilöiden välisen kanssakäymisen vilkkaus, Ahtisaari totesi.