EU:n hylkäämä peruna viinatehtaan raaka-aineeksi

Tyrnävä Jorma Virtanen 25.2. 2003

Teijo Hildénin mukaan viinatehtaan kotipaikkakunnan ja toiminnan välillä on osuva yhteys:
kun ihmiset ennen vanhaan sanoivat vettä tyrnäväksi, se oli ollut heidän mielestään
vahvaa ja väkevää.

Teijo Hildénin mukaan viinatehtaan kotipaikkakunnan ja toiminnan välillä on osuva yhteys: kun ihmiset ennen vanhaan sanoivat vettä tyrnäväksi, se oli ollut heidän mielestään vahvaa ja väkevää.

Oulun lähellä Tyrnävällä viljellään perunaa noin 40 miljoonaa kiloa vuodessa. Euroopan unionin EU:n määräysten mukaan osa perunasta ei kokonsa puolesta kelpaa kauppoihin. Tätä ns. lajittelujaetta on ryhdytty hyödyntämään viinan valmistuksessa.

Paikallisten perunanviljelijöiden aloitteesta perustetun Tyrnävän perunaviinatehtaan vihki käyttöön viime marraskuussa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.).

-Lajittelujaetta, jota tehdas käyttää raaka-aineena tänä vuonna noin 950 000 kiloa, on alueella tarjolla 3,5-4 miljoonaa kiloa. Samasta materiaalista perunan jatkojalostajat kuten esimerkiksi Raision Yhtymä tekee muun muassa Mummonmuusia, Tyrnävän perunaviinatehdasta pyörittävän Shaman Spirits Oy:n toimitusjohtaja Teijo Hildén selvittää.

Lajittelujaetta jalostamalla Tyrnävän perunaviinatehdas tekee Hildénin mukaan ympäristöystävällistä työtä. Jaoteltua perunaa ei näin tarvitse viedä kaatopaikalle.

Valmistusprosessin sivutuotteena syntyvä mäski on puolestaan hyödynnettävissä paikallisten karjatilojen rehuna. Yrityksen toimitilat on remontoitu entisen pesulan tiloihin. Shaman Spirits on täysin yksityinen yritys, jolla on noin 200 osaomistajaa.

Tyrnävän perunaviinatehtaalla on kahdeksan vakinaista ja kolme osa-aikaista työntekijää. Shaman Spiritsin verottoman liikevaihdon Hildén arvioi nousevan tänä vuonna noin puoleen miljoonaan euroon.

Tyrnävä kuuluu Pohjoismaiden ainoaan EU:n high grade -luokituksen saaneeseen perunanviljelyalueeseen. Tehtaan käyttöön kelpaakin vain runsasmultaisen hietamaan peruna.

-Kotimaisten raaka-aineiden ansiosta viinatehtaan ensimmäiselle tuotteelle, 38-prosenttiselle perunaviinalle, on myönnetty Joutsenlippu, Hyvää Suomesta -tunnus. Talouselämä-lehti rankkasi Tyrnävän viinan Trendi 2003 -suomalaistuotteeksi, Hildén kehaisee.

EU:n direktiivit määrittävät ruoka- ja siemenperunoiden koon, jolloin liian pienet
ja liian suuret eivät kelpaa kauppatavaraksi. Tätä  ns. lajittelujaetta Tyrnävän
viinatehdas käyttää raaka-aineenaan.

EU:n direktiivit määrittävät ruoka- ja siemenperunoiden koon, jolloin liian pienet ja liian suuret eivät kelpaa kauppatavaraksi. Tätä ns. lajittelujaetta Tyrnävän viinatehdas käyttää raaka-aineenaan.

Pulloon viisi kiloa perunaa

Yhteen puolen litran perunaviinapulloon, jonka alkoholipitoisuus on 38 prosenttia, käytetään viisi kiloa perunaa. Viljelijät tuovat tehtaalle kaksi-kolme kuormaa perunaa viikossa. Yhdessä kuormassa on noin 16 kuutiota eli noin 11 500 kiloa perunaa.

Tehtaalla perunat pestään, murskataan ja keitetään, jolloin tärkkelys muuttuu sokeriksi. Sitten lisätään hiiva ja tarvittavat entsyymit.

Seitsemän-yhdeksän vuorokauden käymisen jälkeen neste raakatislataan. Tämän jälkeen seuraavat vielä kolmivaiheinen jälkitislaus, jälkikäsittely, laadunvarmistus, pullotus ja pakkaus.

-Yksityisellä viinanvalmistuksella on Suomessa pitkät perinteet. Vaikka Suomessa viinaa on poltettu lähinnä viljasta, on perunastakin osattu valmistaa väkijuomia jo satojen vuosien ajan, Teijo Hildén sanoo.

Tyrnvällä valmistettava viina pääsi Alkon myyntivalikoimiin viime marraskuussa.

Tyrnvällä valmistettava viina pääsi Alkon myyntivalikoimiin viime marraskuussa.

Uutuustuotteita kehitteillä

Tyrnävän viina tuli myyntiin Alkon myymälöihin viime marraskuussa. Teijo Hildénin mukaan tavoitteena on tuoda vuosittain markkinoille viisi-seitsemän uutuustuotetta.

-Vieddaa, vaniljanmakuista, 21-prosenttista likööriä on jo saatavilla Oulun alueen ravintoloista, mutta ei vielä Alkosta. Tuote on saanut Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen hyväksynnän. Lähiviikkoina markkinoille on tulossa lisäksi toinen 21-prosettinen tyrnäväläinen likööri.

Tyrnävän perunaviinatehtaan yhteyteen on tulossa kevään aikana tilausravintola, joka on tarkoitettu lähinnä tehtaalla vieraileville ryhmille.

-Ravintola avataan, kun anniskeluoikeudet ja viranomaisasiat saadaan valmiiksi, Hildén lupaa.

http://www.shamanspirits.com/