Isoisäni opetus pätee yhä

Turku Jorma Virtanen 1.9.1998

Isoisäni Uno Blom olympiakesänä 1952.

Isoisäni Uno Blom olympiakesänä 1952.

Isoisäni oli viimeisen päälle urheilumies. Nuoruudessaan hän harrasti kaikkea mahdollista yleisurheilusta jalkapalloon, painiin ja purjehtimiseen. Vanhoilla päivillään hän oli mestariluokan keilaaja.

Isoisäni elämän yksi kohokohta olivat toimitsijatehtävät Helsingin olympiakisoissa. Näkyvin muisto hänen toiminnastaan on kuitenkin Turun Palloseura, TPS, jota hän oli perustamassa vuonna 1922.

Suomalaisuusmiehenä isoisästäni oli sietämätöntä, että ruotsinkielisten Åbo IFK pelasi kaupungin parasta jalkapalloa. TPS syntyi, kun Turun tuolloisten porvariseurojen, Riennon ja Urheiluliiton, jalkapalloilijat panivat hynttyyt yhteen. Samana vuonna perustettiin Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto. Ennen niin mahtava Neuvostoliitto on kuollut ja kuopattu, TPS elää ja voi hyvin.

Ensimmäisessä ottelussaan yhdistetty suomalaisjoukkue voitti Åbo IFK:n 2-1.

Turussa istuimme isoisäni ja veljeni kanssa ahkerasti Kupittaan ja Urheilupuiston katsomoissa. Jalkapallo oli se kaikkein tärkein, mutta seurasimme myös yleisurheilua, käsi-, kori- ja vesipalloa sekä jääkiekkoa, mutta ei koskaan pesäpalloa.

-Tupakka, viina ja pesäpallo ovat Suomen kansan turmelus, tapasi isoisäni sanoa.

Silloinkaan, kun isoisä vieraili meillä kotona Seinäjoella, pesäpallon kehdossa, ei tullut mieleenkään, että olisimme menneet katsomaan pesäpalloa. Sen sijaan istuimme katsomossa, kun Seinäjoen Palloseura (SePS) ja jopa työväenseura Sisu potkivat palloa vaihtelevalla menestyksellä silloisissa suomen- ja maakuntasarjoissa.

Isoisäni tuprutteli sikaria elämänsä ehtoopäiville. Konjakkilasiakin hän kallisti mielellään Turun Hamburger Börsissä. Mutta pesäpallon suhteen hänen kantansa oli aina ehdoton.

Turun Riennon jalkapallojoukkue vuonna 1913.

Turun Riennon jalkapallojoukkue vuonna 1913.

Yksi heikkous

Pikkupoikana en päässyt selville, mistä isoisäni vastenmielisyys pesäpalloa kohtaan versoi. Särmikkäästä luonteesta kertoo se, että jalkapallon tuomaritehtävät jäivät kerralla Turun Sanomien erehdyttyä kirjoittamaan että erään hirvittävässä kaatosateessa pelatun ottelun ylivoimaisesti kehnoin esitys oli erotuomarin.

Jos isoisäni eläisi, muistuttaisin häntä ainakin Tahko Pihkalasta ja pesäpallon kunniakkaasta roolista suojeluskuntaurheiluna. Eikä käy kiistäminen, että huipputasolla pesäpallo on vauhdikasta viihdettä ainakin satelliittikanavilta nähtävään amerikkalaiseen baseballiin verrattuna.

Pesäpallo on Suomen kansallispeli, mutta siinä on yksi ratkaiseva heikkous. Urheilun seuraamisen viehätys on sen kansainvälisyydessä.

Lisää kuvia isoisästäni Uno Blomista