Kaliningradin tuomiokirkko tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa. Kuva vuodelta 1992.
Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 erilleen muusta Venäjästä jääneen Kaliningradin alueen tulevaisuudesta esitettiin monenlaisia arvioita.
Kehittyisikö sulkeutuneesta sotilasalueesta Venäjän Hongkong, muodostuisiko siitä naapurimaitaan uhkaava Venäjän sotilaallinen etuvartio, tulisiko siitä Venäjään suhteensa katkaiseva neljäs Baltian maa vai liitettäisiinkö alue kenties Saksaan, Puolaan tai Liettuaan?
- Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin näyttää siltä, että turvallisuuspoliittiset uhkakuvat ovat vähentyneet samalla kun uudet, alueen sisäiset ongelmat ovat tulleet entistä merkityksellisemmiksi, tutkimusjohtaja Ingmar Oldberg Ruotsin puolustusvoimen tutkimuslaitoksesta sanoo.
Toisen maailmansodan loppuvaiheissa neuvostojoukot valloittivat Saksan Itä-Preussin, jonka eteläosa liitettiin Puolaan ja Memelin eli Klaipedan alueena tunnettu luoteisosa Liettuan neuvostotasavaltaan. Muusta entisestä Itä-Preussista tuli Venäjään kuuluva Kaliningradin alue.
Alueen saksalaisväestö joutui lähtemään asuinsijoiltaan. Kaliningradin alueesta tuli ulkomaailmasta eristäytynyt sotilasalue, joka toimi Neuvostoliiton Puolassa ja Itä-Saksassa olleiden joukkojen takaisena strategisena reservin tukikohtana. Sodan syttyessä sieltä olisi hyökätty Länsi-Saksaan sijoitettujen Nato-joukkojen kimppuun.
Neuvostoliiton Itämeren laivaston esikunta siirrettiin aiemmin Königsberginä tunnettuun Kaliningradiin ja itse laivasto Pillaun satamakaupunkiin, joka sai uuden venäläisen nimen Baltijsk.
Kaliningradin alueella oli enimmillään 200 000 sotilasta. Tästä joukkojen määrä vielä lisääntyi Venäjän ryhdyttyä vetämään entisiä miehitysjoukkojaan pois Keski-Euroopasta. Sittemmin joukkojen määrä on jälleen vähentynyt. Military Balance - hakuteoksen arvio joukkojen määrästä oli vuonna 1997 noin 50 000 miestä.
Niemenjoen rannalla oleva saksalainen Tilsit on nykyisin nimeltään Sovetsk.
Armeija alennustilassa
Venäjän kriisi on jättänyt jälkensä joukkojen varustukseen ja taistelumoraaliin. Suuri osa laivoista ja lentokoneista on romuna ja harjoitukset on vähennetty minimiin. Yksiköihin on vaikeuksia saada asevelvollisia ja upseerit ovat tyytymättömiä maksamattomiin palkkoihin, asuntopulaan ja lisääntyneisiin työtehtäviin.
-Venäjän armejan alennustilasta huolimatta Baltian maat ja Puola tuntevat olevansa uhattuja. Nämä maat eivät ole unohtaneet 50 vuotta kestänyttä neuvostomiehitystä. Baltian maiden puolustusvoimat ovat edelleenkin heikkoja. Uhkakuvat palvelevat myös maiden toiveita päästä Naton jäseniksi.
-Erityisen uhatuksi tuntee itsensä Liettua, joka sallii sotilaskuljetukset alueensa läpi. Vuonna 1993 solmitun sopimuksen nojalla Venäjä joutuu pyytämään lupaa jokaiselle kuljetukselle sekä myös maksamaan niistä. Tavaratoimitusten turvaamiseksi perustettiin lauttalinja Kaliningradin ja Pietarin välille. Liettuan määräämät maksut ja muut määräykset kauttakulkuliikenteelle ovat Venäjän kannalta kuitenkin vaikea ongelma.
-Naton päätös ottaa Puola Natoon sotilasliiton ensimmäisessä laajenemisvaiheessa on aiheuttanut uusia ongelmia. Sotilaat ja kansallismieliset voimat Venäjällä haluavat nyt vahvistaa asemia Kaliningradin alueella ja Liettualle on esitetty kovempia vaatimuksia kauttakulkuliikenteestä. Tämä on taas lisännyt liettualaisten pelkoja ja ruokkinut heidän toiveitaan päästä Naton jäseneksi, mikä puolestaan eristäisi alueen entisestään, Oldberg selvittää.
Immanuel Kant eli koko ikänsä saksalaisessa Königsbergissä. Hänet on haudattu kaupungin tuomiokirkkoon.
Naapurimaista ei uhkaa
Oldberg pitää selvänä, ettei Kaliningradin alue nykyisin ole sotilaallinen uhka naapurimaille. Toisaalta myöskään naapurimaat eivät hänen mukaansa uhkaa alueen nykyistä asemaa.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen venäläisten epäilyt kohdistuivat ennen kaikkea Saksaan. Kaliningradin alue oli saksalainen 700 vuotta. Saksa on Euroopan voimakkain talousmahti, josta tuli myös Kaliningradin alueen tärkeä kauppakumppani.
Useimmat alueella vierailevista turisteista ovat saksalaisia kotiseutumatkailijoita. Saksan äärioikeisto on vaatinut alueen palauttamista Saksalle
Viime vuosikymmenen lopulla volgansaksalaisia alkoi muuttaa entisen Neuvostoliiton Keski-Aasiasta Kaliningradin alueelle. Heitä tukivat taloudellisesti Saksassa eräät piirit, jotka halusivat vähentää muuttopaineita Saksaan.
-Volgansaksalaisia on vähän. Saksassa Kaliningradin alueen palauttamista vaativat ryhmät ovat pieniä. Saksan hallitus on ottanut heihin etäisyyttä. Saksa on ollut 1940-luvulta lähtien Eurooppaan sitoutunut rauhallinen demokraattinen maa, joka toivoo säilyttävänsä hyvät suhteet Venäjään. Entiseen Itä-Preussiin kohdistuvat vaatimukset aiheuttaisivat levottomuutta myös Puolassa ja Liettuassa.
-Aineellisesti ja myös luonnonvaroiltaan köyhän alueen liittäminen Saksaan merkitsisi kovaa taakkaa maan taloudelle, jolla yhä edelleenkin on vaikeuksia entisen Itä-Saksan saattamisessa läntiselle tasolle. Lisäksi alueen mukana tulisi runsaat 900 000 venäläistä, jotka entisestään pahentaisivat etnisiä sulautumisongelmia Saksassa, Oldberg sanoo.
Niin ikään Puolassa ja Liettuassa on esitetty Kaliningradin alueeseen kohdistuvia vaatimuksia. Puola on nykyisin Kaliningradin alueen tärkein kauppakumppani ja Venäjän kanssa sillä on sopimus viisumivapaudesta.
-Vaatimukset tekisivät mahdottomaksi Puolan liittymisen Natoon ja EU:hun, heikentäisivät suhteita naapurimaihin sekä rohkaisisivat Saksan kansallismielisiä vaatimaan entisiä Saksalle kuuluneita alueita Länsi-Puolasta. Liettua puolestaan saattaisi koventaa suhtautumistaan maassa asuviin puolalaisiin. Kaliningradin alue olisi vielä suurempi taakka Puolan taloudelle kuin mitä se olisi Saksalle, Oldberg muistuttaa.
Ei koskaan osa Liettuaa
Näkyvimmin Kaliningradin aluetta on vaadittu Liettuassa. Kansallismieliset puolueet ovat vaatineet "Pikku-Liettuaa", joksi osaa alueesta Liettuassa kutsutaan. Vaatimuksia perustellaan sillä, että Veiksel- ja Niemen-jokien välisellä alueella asuneet ja 1600-luvulla sukupuuttoon hävinneet muinaispreussilaiset olivat liettualaisten sukulaiskansaa. Alueella asuu yhä myös liettualaisia.
Oldberg arvioi, että Liettualla on kaikkein vähiten perusteluja aluevaatimuksilleen. Liettualaisia alueella on vähän eikä alue ole milloinkaan kuulunut Liettuaan.
-Liettualaisten vaatimukset innostivat venäläisiä äärimmäisyysaineksia kyseenalaistamaan Klaipedan alueen kuulumisen Liettuaan. Myös puolalaiset voivat esittää vaatimuksia Vilnan alueeseen, joka ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana kuului Puolalle. Samoin kuin Puolan kohdalla, tällaiset vaatimukset vaikeuttaisivat Liettuan tietä Natoon ja EU:hun, jotka nähdään vahvimpana turvana Venäjän mahdollisia miehitysaikeita vastaan.
-Liettua on pieni maa. Kaliningradin alueen mukana tulevat venäläiset synnyttäisivät samankaltaisia vähemmistöongelmia kuin mitä nykyisin on Virossa ja Latviassa. Alueen haltuunotto raunioittaisi Liettuan talouden, joka edelleenkin on suuresti riippuvainen Venäjän kaupasta.
Liettua on nykyisin Kaliningradin alueen tärkeimpiä kauppakumppaneita. Liettuan ja Kaliningradin alueen välillä on viisumiavapaus. Vuonna 1997 Liettuan ja Venäjän presidentit Algirdas Brazauskas ja Boris Jeltsin allekirjoittivat sopimuksen, joka vahvisti nykyiset rajat.
Nykyisin Kaliningradin alueen asemaa osana Venäjää ei aseteta kyseenalaiseksi.
-Naapurimaissakin etusijalle ovat nousseet taloudelliset suhteet. Yhteistyöhön kaikki osapuolet suhtautuvat positiivisesti, Oldberg sanoo.