Virossakin voi lasketella

Otepää/Võru Jorma Virtanen 15.2.1997

Olympialaskija Aare Tamme kotimaisemissaan Väike-Munamäellä.

Olympialaskija Aare Tamme kotimaisemissaan Väike-Munamäellä.

Vuoden 1992 Albertvillen talviolympialaisissa näytöslajina olleeseen nopeuslaskuun osallistunut Aare Tamme saattoi tuskin kuvitella, että viisi vuotta myöhemmin hän johtaisi Viron nykyaikaisinta laskettukeskusta. Viron talvipääkaupungin Otepään lähistöllä sijaitsevan Väike-Munamäen mäebossina, rinnepäällikkönä hän on ottanut tehtäväkseen laskettelukulttuurin juurruttamisen Viroon.

-Virolaislaskettelijoiden taidot ovat vielä heikot. Kun kokemusta on vain loivista rinteistä, niin vauhdin kasvaessa mutkia ei osata tehdä ja vaaratilanteita syntyy.

Väike-Munamäellä, jossa avajaisia vietettiin helmikuun alkupuolella, on viisi rinnettä. Niiden pituus vaihtelee 280 metristä 550 metriin. Korkeuseroa rinteillä on 76 metriä. Tammen ylpeydenaihe on hänen itsensä raivaama Viron ensimmäinen syöksylaskurinne, joka antaa vauhtia yli sataan kilometriin tunnissa.

Nopeuslaskussa yli 215 kilometrin tuntivauhtiin yltänyt Tamme painottaa Väike-Munamäen rinteiden turvallisuutta. Uudet hissit ovat eurostandardien mukaiset, samoin laskettelijoiden liikennemerkit.

-Olemme olleet yhteistyössä Himoksen kanssa. Kaikki 25 työntekijäämme ovat käyneet myös opissa Himoksella.

Vapaan alkoholipolitiikan Virossa on erikoista, ettei Väike-Munamäen lasketteluhotellissa tarjota kevyttä olutta väkevämpää.

-Tarkoitus on, että tänne tullaan nauttimaan laskettelusta. Sen jälkeen voi vaihtaa viihteelle Otepään pubeissa ja ravintoloissa, Tamme neuvoo.

Väike-Munamäellä on lasketeltu yli 50 vuotta. Neuvostoajalla mäessä laskettiin Viron mestaruuskilpailut. Aare Tammen mukaan tuolloin ylös mentiin jos jonkinlaisilla vaijereilla, ja loukkaantumisia sattui.

Ensi talveksi Väike-Munamäelle raivataan uusi 500 metrin rinne hisseineen. Laskettelukeskuksen maisemiin rakennetaan 20 mökkiä täysin mukavuuksin.

Laskettelukeskus on rakennettu virolaisella lainarahalla.

-Tulevaisuuteen on pakko uskoa, muutenhan tätä työtä ei tehtäisi. Jotain kertoo se, että hankkeemme arvioitiin viime vuonna parhaaksi liikeideaksi Virossa, Tamme sanoo.

Kuutsemäen rinteet ovat loivat.

Kuutsemäen rinteet ovat loivat.

Viron Sveitsi

Noin 50 kilometriä Tartosta lounaaseen sijaitsevaa Otepäätä ympäristöineen kaupunginjohtaja Aivar Nigol kehuu Viron Sveitsiksi. Entisen Neuvostoliiton huippuhiihtäjät harjoittelivat lumisella Otepäällä. Nykyisin siellä sijaitsee Viron olympiaharjoituskeskus.

Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Otepään maisemissa hiihdettiin perinteinen Tartu Maraton, johon osallistui yli 3 000 hiihtäjää. Heistä lähes 600 oli ulkomaalaisia.

Otepään ylängöllä Kuutsemäen korkein kohta nousee 217 metriin. Kuutsemäellä sijaitsee Viron ensimmäinen nykyaikainen hiihto- ja laskettelukeskus, jota ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1991.

Kuutsemäellä on kuusi loivahkoa rinnettä ja viisi hissiä. Pisin rinne on 476 metriä pitkä. Rinteiden suurin korkeusero on 54 metriä.

Kuutsemäellä majoitustilaa löytyy motellista ja kuudesta hyvin varustetusta loma-osakkeesta, jotka toimivat myös hotellihuoneina. Kuutsemäen tämän kauden yhden päivän kävijäennätys on 700 laskettelijaa.

Toimitusjohtaja Peeter Ilmas sanoo Viron laskettelun olevan vielä kovin Tallinna-keskeistä, minkä saattoi myös havaita Kuutsemäelle pysäköityjen autojen rekisterikilvistä.

Luontoväki vastustaa

Baltian maiden korkein kohta on Võrun lähellä eteläisessä Virossa sijaitseva Suur-Munamägi, joka kohoaa 317 metriin. Näissä maisemissa voi lasketella noin 15 kilometriä Võrusta itään sijaitsevassa Kütiorgin laskettelukeskuksessa. Helmikuussa auki oli kaksi rinnettä, joista toinen on 250 metriä ja toinen 400 metriä pitkä. Rinteillä korkeuseroa on 62 metriä.

Paikan isäntä ja motellinomistaja Endel Talv myöntää, että suomalaisten taidoille rinteet ovat vaatimattomat.

-Ensi kaudeksi valmistuu 300 metriä pitkä sporttirinne, jolla on myös jyrkkyyttä. Rinne olisi jo käytössä, mikäli luontoväki ei olisi ollut hanketta vastaan.

Kütiorgissakin pääosa laskettelijoista tulee Tallinnasta. Motellin lisäksi majoitustilaa löytyy mökeistä. Endel Talvin mukaan uusi motelli valmistuu laskettelukeskuksen lähistölle ensi laskettelukaudeksi.

Kütiorgin hiihtokoulussa opetus on pätevissä käsissä. Endel Talv on saanut hiihto-oppinsa Kaukasukselta Elbrusin rinteiltä.

Viron laskettelukeskuksissa voi kokeilla myös murtomaahiihtoa, ratsastusta läheisillä maatiloilla ja moottorikelkoilla ajoa. Kesällä on tarjolla maastopyöriä ja mönkijöitä.

Väike-Munamäelle rakennetaan ensi kesänä noin kilometrin pituinen asfaltoitu rata, jota pitkin pääsee olympiaharjoituskeskuksen rullasuksiväylille. Viime kesänä Otepäällä järjestettiin yhdistetyn maailmancupin osakilpailu.