Eero Erastus on lähdössä Rautaruukin Ukrainan aluejohtajaksi.
Baltian maissa oli kommunismin jäljiltä paljon vuotavia kattoja. Tämän tosiasian oivaltamisesta sai alkunsa kylpyläkaupunki Pärnussa teräskatteita valmistava AS Rannila Profiil, josta on tullut alan markkinajohtaja Virossa.
Rautaruukki-konserniin kuuluva Rannila Profiil on Euroopan suurimman teräskattomateriaalien valmistajan Rannila Steel Oy:n sataprosenttisesti omistama tytäryritys. Sen odotetaan tänä vuonna yltävän 500 miljoonan kruunun eli noin 190 miljoonan markan liikevaihtoon.
Pärnun tehtaan lisäksi Rannila Profiililla on Virossa kolme myyntikonttoria. Yhtiön palveluksessa on 110 työntekijää.
-Liikkeelle lähdettiin vuonna 1992 yhden työntekijän voimin. Saaduilla voitoilla tuotantoa voitiin laajentaa. Neljä vuotta myöhemmin virolainen osapuoli jäi pois yhteisyrityksen toiminnasta. Siitä lähtien olemme olleet toimiva yritys, myyntijohtaja Eero Erastus sanoo.
Rannila Profiil valmistaa teräskatteita pääosin Rautaruukin Hämeenlinnan tehtaalla sinkitystä ja muovipinnoitetusta ohutlevystä. Jonkin verran raaka-ainetta tulee myös Rautaruukin Kankaanpään tehtaalta. Valtaosa ohutlevykeloista kuljetetaan Pärnuun rekoilla.
Viron suosituin katemateriaali
Vuonna 1997 Rannila Profiilille valmistui Pärnuun pieneksi käyneiden tuotantotilojen viereen 50 miljoonaa kruunua eli noin 19 miljoonaa markkaa maksanut tehdashalli. Uusissa tiloissa toimii myös terästukkukauppaa harjoittavan Rautaruukki Eesti OÜ:n teräspalvelukeskus.
Rannilan teräskatteesta on tullut Viron suosituin katemateriaali. Rannila Profiilin Pärnun tehtaan tuotannosta miltei puolet on tiilikuvioista kattolevyä.
-Kuten muussakin teräskaupassa, Rannila Profiilin tuotteiden pahin kilpailija on idästä tuleva halpa teräs. Meidät tunnetaan kuitenkin varmana toimittaja. Teräskatteiden lisäksi toimitamme Rannilan Suomen tehtaiden tuotteita, kuten sadevesijärjestelmiä, tikkaita ja asennustarvikkeita. Haluttaessa asennamme koko järjestelmän, Erastus selvittää.
Rannila Profiilin työilmapiiriä Erastus kehuu hyväksi. Töissä on nuoria ja innostuneita ihmisiä. Yritykseen sitoutumista edesauttanee se, että palkkataso on noin viidenneksen korkeampi kuin Pärnun seudulla yleensä.
Rannila Profiililla on ajanmukaiset tuotantotilat Pärnussa.
Yli puolet vientiin
Rannila Profiilin Pärnun tehtaan tuotannosta yli puolet menee vientiin: Latvian ja Liettuan lisäksi Ukrainaan, Valko-Venäjälle, Moldovaan sekä Venäjälle kuuluvalle Kaliningradin alueelle.
Virossa Rannila Profiilin asiakkaita ovat rakennusliikkeet, rakennustarvike- ja rautakaupat sekä pientalorakentajat. Pärnussa valmistettua teräskatetta käytettiin muun muassa Elcoteqin elektroniikkatehtaan sekä Tallinnan sataman D-terminaalin rakentamiseen.
Muina suurina toimituksina Eero Erasmus mainitsee Latvian Ventspilsin koripallohallin, Liepajan jäähallin sekä Marijampolen kalanjalostustehtaan Liettuassa.
-Stanislavin kalanjalostustehtaan rakentaminen on toistaiseksi suurin suomalaisperäisten tuotteiden toimitus Kaliningradin alueelle. Tehtaan rungon pystytti PPTH, teräskatteet tulivat Pärnusta ja Rannilan Suomen tehtailta, Erasmus selvittää.
Rannila Steelillä on teräskatetuotantoa Suomen, Ruotsin ja Viron lisäksi Puolassa, Venäjällä, Tshekissä, Slovakiassa, Liettuassa ja Ukrainassa.